Kampus

Kampusalue sijaitsee luonnollisesti siellä, missä tapahtuu – Skinnarilan oppilaitosten välittömässä läheisyydessä. Alue tunnetaan leikkimielisesti myös nimellä Skinnarilan Vapaavaltio. Alueelle ominaista on hyväntuulinen haalarikansa, laaja kattaus palveluita sekä huikeat opiskelijatapahtumat. Legenda kertoo, että alueella kadonneet avaimet (ja opiskelijat) löytävät kotiinsa ja muuttoapua löytyy ennen kuin ehtii edes kysyä.

Nopea ja vaivaton bussiyhteys kaupungin keskustaan on yksi kaupungin vilkkaimmista ja busseja kulkee tiheään. Keskustaan hurautat bussilla vain 10-15 minuutissa. 

Kampusalueelle kuljet kätevästi jalan tai pyöräillen. Kampuksella on runsaasti opiskelijoille suunnattuja palveluita, kuten monipuolinen ylioppilastalo, IVH-Kampus sekä opiskelija-asuntojen vieressä sijaitseva LOAS:n rantasauna Vierula. Kampusalueen vireä opiskelijayhteisö toimii aktiivisesti ja järjestää lukuisia tapahtumia ja tempauksia ympäri vuoden.

Skinnarilan kampusalue on luonnonläheinen kaupunginosa, jossa on erittäin hyvät ulkoilumahdollisuudet ja Saimaa uimarantoineen aivan ikkunan alla. Paitsi uimaranta ja upeat ulkoilureitit, Skinnarilan Tervahaudanpuiston lähiliikuntapaikalla on padel-kenttä, ministadion ja monipuolinen ulkokuntosalilaitteisto – maksutta käytössä kaikille.

Sammonlahden aluekeskuksen palvelut ovat kahden kilometrin päässä, mistä löytyy muun muassa terveyskeskus, kauppa, posti, kirjasto, koulut, lasten päiväkoti, liikuntahalli, kirjasto, kirkko, kioskeja ja muutama ravintola. Kampusalueella sijaitsee myös LOAS:n toimisto.

Keskusta: 6-7 km
LUT ja LAB: 0-2 km
Sampo: 7-8 km

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila I

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Skinnarila II

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 4

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Laserpuisto

Katuosoite:
Laserkatu 3

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Skinnarila III

Katuosoite:
Teknologiapuistonkatu 2

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS-Kotaniemi

Katuosoite:
Tervahaudankatu 1

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOASin Seppo

Katuosoite:
Yliopistonkatu 28 G

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOAS Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1

LOASin Timppa

Katuosoite:
Laserkatu 1