Järjestyssäännöt

Yleiset ohjeet

Asukas on velvollinen pitämään huoneistonsa/huoneensa siistinä ja asettamaan sen vuokranantajan käytettäväksi tarkastuksia ja korjauksia varten. Yhteistiloista vastaavat huoneiston asukkaat yhteisvastuullisesti. Vuokranantajalla on oikeus siivouttaa asunto asukkaiden laskuun, mikäli nämä ovat laiminlyöneet puhtaanapidon.

Rakennusten ulko-ovet pidetään turvallisuussyistä lukittuina ympäri vuorokauden.

Avaimia on säilytettävä huolellisesti. Avainten väärinkäytöstä aiheutuvista vahingoista ja korjaustöistä on vastuussa väärinkäytökseen syyllistynyt vuokralainen.

Porraskäytävien siisteys edellyttää että

  • portaissa liikutaan siististi ja meluttomasti
  • huoneistoja ei tuuleteta porraskäytäviin
  • kotieläimiä ei päästetä portaisiin
  • porraskäytävissä ei säilytetä sinne kuulumattomia tavaroita
  • parvekeovet pidetään suljettuina
  • porraskäytävissä vältetään turhaa oleskelua

Mattoja ja vaatteita saa puistella ja tuulettaa vain tähän tarkoitukseen varatuilla paikoilla klo 8.00 - 20.00.

Asukkaiden yörauhaa häiritsevä toiminta asunnoissa on kielletty klo 23.00 - 7.00 välisenä aikana. Kaikkien naapureiden suostumuksella voi järjestää tilaisuuksia, jotka jatkuvat myöhempään kuin klo 23.00:een. 

Tupakointi, myös sähkötupakka, on kielletty asunnoissa, talossa ja parvekkeella. Tupakointipaikka on merkitty piha-alueella erikseen.

Pyykin pesua varten on taloissa yhteiset talopesulat ja kuivaustilat. Käytettäessä omaa pesukonetta on huolehdittava, että se on asianmukaisesti asennettu, varustettu imusuojalla ja sulkuventtiilillä ja on turvallinen käyttää. Astianpesukoneella täytyy olla turvakaukalo.

Jokainen asukas on velvollinen huomiomaan ympäristöasiat omassa asumisessaan ja kaikki syntyvä jäte on lajiteltava ohjeiden mukaan.

Kaikista havaitsemistaan vioista asunnoissa tai talossa asukkaiden on tehtävä vikailmoitus intrassa. Kiireellisissä tapauksissa on otettava yhteyttä LOAS:n toimistoon tai huoltoyhtiön päivystäjään. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti saattaa johtaa asukkaan korvausvelvollisuuteen.

Ulkoalueiden siisteys vaatii että

  • nurmikoita ja istutuksia ei tallata ja vahingoiteta
  • piha-alueella ei säilytetä ylimääräisiä tavaroita
  • kaikki roskat ja jätteet kuljetetaan niille varattuihin astioihin
  • asuntoparvekkeet pidetään puhtaina roskista ja lumesta
  • parvekkeiden ja ikkunoiden ulkopuolella ei säilytetä tavaroita

Avotulen teko, savunpoistoluukkujen avaaminen ja ikkunoiden auki jättäminen on kielletty. LOAS:n ja viranomaisten turvallisuusohjeita on noudatettava kirjaimellisesti.

Taulujen kiinnittäminen on sallittu ainoastaan seinillä oleviin ripustuslistoihin. 
TV:n saa kytkeä yhteisantenniin vain siihen tarkoitetulla antennijohdolla. Ylimääräisiä antennilaitteita ei saa asentaa ilman LOAS:n suostumusta.

Polkupyörien, urheiluvälineiden, lastenvaunujen ym. tavaroiden säilyttäminen on sallittu vain niille varatuissa tiloissa, pyörävajoissa ja asuntovarastoissa. Tavaroita ei saa hylätä em. varastoihin.

Rakenteiden, laitteiden ja kalusteiden vahingoittamisesta on seurauksena korvausvelvollisuus.

Huolto

  • huoltoasioissa tee vikailmoitus intrassa
  • huoltoyhtiön nimi ja puhelinnumero ovat ilmoitustaululla
  • Ovenavauspalvelun tiedot löytyvät ilmoitustaululta 

Vuokranmaksu

  • Vuokra on maksettava kuukauden 5. päivään mennessä

Muutto

  • muuttaessasi LOAS:n asuntoon täytä asuntokortti intrassa huolellisesti, ettet joudu vastaamaan aikaisempien asukkaiden aiheuttamista vioista tms.
  • muuttaessasi pois on asunto ehdottomasti siivottava ja jätettävä hyvään kuntoon poismuuttoon liittyviä ohjeita noudattaen
  • palauta asuntosi avaimet LOAS:n toimistoon

Yhteistilat

  • saunavuorot ovat näkyvissä intran varausjärjestelmässä 
  • kerhohuoneita voi varata yksityistilaisuuksia varten LOAS:n toimistosta
  • saunojen ja kerhohuoneiden käytössä on noudatettava erityistä siisteyttä eikä mitään niissä olevia kalusteita ja varusteita saa siirtää muualle
  • talonpesuloiden laitteiden käytössä on noudatettava käyttöohjeita, mattojen peseminen pesukoneissa on kielletty
  • yhteistiloihin ei saa jättää ylimääräisiä tavaroita, vaatteita, tölkkejä tms.
  • asukasvarastojen käytäville ei saa varastoida tavaroita

Kalusteiden ja laitteiden käyttö

  • lain määräämät palovaroittimet ovat kaikissa asunnoissa ja toimivat kiinteillä 10 vuoden paristoilla, varoittimia ei saa poistaa eikä paristoja irrottaa. Viallisesta varoittimesta on ilmoitettava LOAS:lle, varoittimet vaihdetaan maksutta.
  • jääkaappien, liesien ja muiden laitteiden käytössä on noudatettava käyttöohjeita
  • liesi ja uuni on pidettävä puhtaina
  • patteritermostaatista voit säätää asunnon lämpötilaa mieleiseksesi.  Lämpötila on talvella +20 – 22 C. 
  • Esisäätöarvojen muuttaminen on ehdottomasti kielletty, esisäätöarvot on merkitty muistiin. 
  • ilmanvaihtoventtiilien säätöjä ei saa muuttaa eikä venttiilejä poistaa
  • korvausilmaventtiilejä ei saa sulkea kokonaan 
  • ilmanvaihtoventtiilit ja lattiakaivot on puhdistettava säännöllisesti
  • sähkölaitteiden omatoiminen korjailu ja säätäminen on kielletty
  • kaikkia kalusteita on käsiteltävä huolellisesti, kalusteiden siirtäminen toisiin huoneisiin on kielletty
  • kaikkien valaisimien lamppujen vaihto asumisaikana kuuluu asukkaille ja lamppujen on oltava ehjiä asukkaan muuttaessa asunnosta
  • kiinteiden jätteiden ja kaikenlaisten rasvojen huuhtominen viemäriin on ehdottomasti kielletty
  • kaikki ohjeiden vastainen toiminta voi johtaa korvausvelvollisuuteen

Energian säästö

  • tuuleta nopeasti ja tehokkaasti, älä pidä ikkunoita turhaan auki
  • käytä lämmintä vettä säästäen
  • käytä juoksevaa vettä niin vähän kuin mahdollista
  • älä jätä hanoja vuotamaan
  • ilmoita pienimmätkin vesivuodot intran vikailmoituksella
  • käytä vain tarvitsemiasi valoja, äläkä unohda niitä päälle

Autojen pysäköinti

  • autojen pysäköinti muille kuin merkityille paikoille ja ilman lupaa on kielletty
  • autopaikat vuokrataan intran varausjärjestelmästä
  • hybridi- ja sähköautojen lataus on kielletty tavanomaisella autolämmityspistorasialla varustetulla paikalla. Lataus on sallittu vain latausta varten suunnitelluilla paikoilla. Tee vikailmoitus Intrassa, jos tarvitset latauspaikan. Latausaika on enintään 8 h yhdellä latauskerralla. Theben AT-1 Hybrid, autonlataus-/lämmitysajastimen käyttöohje.
  • sähköturvallisuusmääräysten mukaan autolämmityspistorasioiden kotelot on pidettävä aina lukittuina ja lämmitysjohto on käytön jälkeen irrotettava pistorasiasta
  • väärinkäytösten seurauksena LOASilla on oikeus irtisanoa autopaikka

Kaikkien edellä olevien sääntöjen ja ohjeiden lisäksi noudatettakoon mitä vuokrasopimus, LOAS:n muut ohjeet sekä yleiset lait ja asetukset määräävät.