Lappeenrannan kaupungin lehdistötiedote 9.2.2010 Aloittavien korkeakouluopiskelijoiden asuntotakuusta on saatu hyviä kokemuksia Lappeenrannassa. Takuun periaatteena on, että asunnon puute ei saa estää opintojen aloittamista. Lappeenranta on tiettävästi Suomen ainoa korkeakoulukaupunki, joka on sitoutunut järjestämään asunnon paikkakunnalle muuttaville opiskelijoilleen.
Takuu koskee sekä suomalaisia että ulkomaalaisia Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoita.
Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen kertoo, että asuntotakuulla halutaan vahvistaa Lappeenrannan imagoa kansainvälisenä yliopistokaupunkina hakijoiden keskuudessa.
- Nuorten on turvallista hakea opiskelupaikkaa Lappeenrannasta, koska he tietävät jo ennakkoon, että katto pään päälle löytyy varmasti. Meillä on jo vuosia ollut hyvä asuntotilanne verrattuna moniin muihin korkeakoulukaupunkeihin, ja olemme pystyneet pitämään sanamme, Heinonen vakuuttaa.
Asuntotakuu annettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2008 yliopistossa aloittaville opiskelijoille ja viime syksynä myös uusille ammattikorkeakouluopiskelijoille. Jokainen ei välttämättä saa juuri ensisijaisesti toivomaansa asuntoa, mutta majapaikan puute ei estä opintojen aloittamista.
Idea asuntotakuusta syntyi Lappeenrannan kaupungin aiemmin kehittämästä tonttitakuusta, jolla taataan rakennustontti sekä omakotirakentajille että yrittäjille kaupungin alueelta.
Lappeenrannan kaupunki, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu vastaavat takuun toteutumisesta yhteistyössä Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön (LOAS), Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan kanssa. Emilia sai mieleisenä asunnon kävelymatkan päästä yliopistoa
Hämeenlinnasta kotoisin oleva Emilia Stenman (19) aloitti kemiantekniikan opinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa syksyllä 2009.
- Hain opiskelija-asuntoa netissä heti, kun tieto opiskelupaikasta tuli, ja sainkin toivomani kahden hengen soluasunnon kävelymatkan päästä yliopistoa. Totta se on, että Lappeenrannassa tutustuu nopeasti ihmisiin. Hyvin olen kotiutunut ja yliopistokampuksella riittää tekemistä, Emilia kertoo.
Yliopiston opiskelijoista noin 80 prosenttia Etelä-Karjalan ulkopuolelta Opiskelija-asuntosäätiön kehitysjohtaja Timo Nurmi arvioi, että kokemukset ovat olleet pelkästään myönteisiä.
- Opiskelija-asuntoja on tarjolla sekä yliopistokampuksella että kaupungin keskustassa erinomaisen hyvillä paikoilla. Lisäksi Lappeenrannassa on tarjolla runsaasti yksityisiä vuokra-asuntoja ja omistusasuntomarkkinat toimivat hyvin. Hätämajoituksen tarve on viime vuosina ollut vähäistä, ja viimeistään lokakuussa olemme pystyneet välittämään kaikille aloittaville opiskelijoille joko opiskelija-asunnon tai yksityisen vuokra-asunnon, Nurmi kertoo.
Yliopiston opiskelijoista noin 80 prosenttia ja ammattikorkeakoulun opiskelijoista 32 prosenttia tulee Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan maakunnan ulkopuolelta. Ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus on yliopistossa noin kahdeksan prosenttia ja ammattikorkeakoulussa yhdeksän prosenttia.
LOAS, Asuntopalvelu Oy ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan asunnonvälityspalvelu ovat keskeisiä opiskelija-asuntojen tarjoajia Lappeenrannassa.
Asuntotakuu annetaan ulkomaalaisille opiskelijoille samalla tavalla kuten suomalaisille opiskelijoillekin. LOASin rooli on erityisen tärkeä ulkomaalaisten opiskelijoiden asunnonhankinnassa.
Opiskelija-asuntosäätiöllä on tarjolla noin 3100 asuntopaikkaa ja Asuntopalvelu Oy:llä on hallinnassaan noin 4500 asuntoa eri puolilla kaupunkia. Vaihtoehtoina on soluasuntoja, yksiöitä sekä perheasuntoja. Pieniä kerrostaloasuntoja on tarjolla muun muassa Sammonlahden ja Huhtiniemen kaupunginosissa lähellä Skinnarilassa sijaitsevaa yliopistoa.
Ohjeet asunnon hakemiseen löytyvät oppilaitosten uusille opiskelijoilleen lähettämistä ohjeista ja LOASin sekä Asuntopalvelu Oy:n verkkopalveluista. Lisätietoja: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, Lappeenrannan kaupunki, puh. 040 581 1998, markku.heinonen@lappeenranta.fi Kehitysjohtaja Timo Nurmi, LOAS, puh. (05) 668 2817, 0400 752 719, timo.nurmi@loas.fi Kemiantekniikan opiskelija Emilia Stenman, puh. 040 744 6949, emilia.stenman@lut.fi |